Ohita ja siirry sisältöön
Kesälomani keskeyttänyt mediakohu ja mitä se tarkoittaa meille.

Kesälomani keskeyttänyt mediakohu ja mitä se tarkoittaa meille.

Blogin kirjoittaja on Mari Tiira, sairaanhoitaja, hyvinvointiosaaja ja Elsan Ekopajan perustaja. Tuotteet syntyivät Anna tyttären herkälle iholle. Yritys syntyi Elsa tyttären muistolle ja maailman täyttäneille iloisille väreille.

 

Istun pihakeinussani kauniina kesäpäivänä. Ympärilläni on humalaköynnöksiä ja jaloissani touhuavat suloiset silkkikanani rennosti ja elämästä nauttien. Olen ollut kesälomalla ja somepaastolla, mutta tänään pidän lomasta minitaukoa, sillä suomalainen media kuohuu erään suomalaisen kosmetiikanvalmistajan ympärillä.

Haluan siis rehellisesti avata Elsan Ekopajan tuotteiden taustaa, sekä niiden turvallisuutta. Minun mielestäni avoimuus ja rehellisyys ovat erityisesti kosmetiikan valmistajien tärkeimpiä ominaisuuksia, asiakkaidemme täytyy luottaa meihin myös ihmisinä.

Kohussa on siis kyse erään suomalaisen yrityksen myymästä kosmetiikasta, sen luotettavuudesta ja kotimaisuusasteesta. Tässä blogissa aion myös vähän avata käsitettä ”luonnonkosmetiikka”, käydä läpi sen määritelmiä ja sitä, onko Elsan Ekopaja luonnonkosmetiikkaa, ja jos ei, niin miksi ei.

Mikä ihmeen saippuoosi?

Perustin Elsan Ekopajan oikeastaan itseäni varten. Ensin halusin valmistaa tyttärelleni Annalle herkkäihoisen pyykkipulveria ja sitten sairastuinkin yllättäen: Diagnoosini oli Saippuoosi. Tämä diagnoosi ei löydy ICD-10 listauksesta eikä siihen ole olemassa muuta hoitomuotoa, kuin saippuan valmistaminen ja valmistamisen päivittäinen toistaminen. Rakastuin uudelleen elämään, väreihin, tuoksuihin ja tunnelmaan, joka käsillä tekemisestä seurasi. Saippuoosiin sairastumiseni myötä tyttäreni kauhisteli saippuoiden määrää kotona, ja ehdotti että myisin tuotoksiani. Siitä se ajatus sitten lähti.

Mikä on Elsan Ekopajan tuotteiden kotimaisuusaste?

100% ja sata huutomerkkiä!

Saippuan valmistaminen on juurikin se syy, miksi Elsan Ekopaja on olemassa. Saippuan valmistus parantaa pieniä ja suuria henkisiä haavoja. Samalla syntyy kauniita, tuoksuvia ja tuoksuttomia tuotteita, jotka tekevät hyvää niin iholle, kodille, luonnolle kuin eläimille. Emme siis missään nimessä aio ulkoistaa tuotantoamme alihankkijoille, saatika lisätä sarjaamme ulkomaisten tuottajien tekeleitä. Suuntamme on päinvastainen, haluamme tehdä enemmän tuotteita ja ulkoistaa sitten niitä muita juttuja, kuten markkinointia ja kirjanpitoa, niistä emme saa samaa nautintoa. Mottomme on, että työn pitää olla kivaa. Saippuanvalmistus on kivaa!

Miksi kotimaisia raaka-aineita?

Haluaisin kasvattaa kaiken syömäni ruoan itse. Rakastan hakea syömistä omasta puutarhastani ja nautiskella kanojemme kullankeltaisia munia. Pyrkimykseni elämässä on ollut pienimuotoiseen omavaraisuuteen, mutta se on lähinnä pysynyt harrastuksena.

 

Minusta on fantastista herätä kesäaamuna, päästää kanaset ulos tepsuttelemaan, hakea kasvihuoneesta tomaattia, paistaa munakasta ja nauttia ruoka ulkosalla. Nämä ovat minun harrastukseni ja intohimoni, jotka halusin myös leipoa Elsan Ekopajan resepteihin. Sinä päivänä, kun valmistamme Silkkitipun palashampoota, olen kerännyt silkkikanojen munia jääkaappiin jo parin viikon ajan. Vien munaset töihin mukanani ja leivon niistä shampoota. Mukaan reseptiin tulee vielä Janakkalassa kasvatettua ja kylmäpuristettua Camelinaöljyä, jossa on ihana ruohoinen tuoksu ja maku. Kotimainen kuohuva olut sekoittuu lipeään ja pian keltainen massa päätyy muotteihin kovettumaan.

Kun istun tässä humalaköynnösten ja kanojen kaakatuksen lomassa saippuan valmistus tällä tavalla tuntuu niin luonnolliselta, että en osaa ajatella tekeväni enää mitään muuta elämässäni. Kotimaiset ja itse kasvatetut raaka-aineet ovat ehdottomasti Elsan Ekopajan toiminnan ydin ja sydän.

Mitä on luonnonkosmetiikka?

Kun suunnittelin Elsan Ekopajan tuotteita, tutustuin samalla myös luonnonkosmetiikkaan ja sen määritteisiin. On tärkeää ymmärtää, että termille ”luonnonkosmetiikka” ei löydy yhtä selkeää selitystä sekä se, että kaikki luonnon raaka-aineet eivät suinkaan ole hyväksi iholle. Jotkin synteettisesti tuotetut raaka-aineet ovat korvanneet mm. eläimistä peräisin olevia raaka-aineita, kuten hyalyronihappo, jota on saatu kanaeläinten heltoista. Joten synteettinen ei aina ole pahis ja luonnollinen ei aina ole paras.

 

Kuinka TUKES (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) määrittelee luonnonkosmetiikan?

Luonnonkosmetiikka

Kosmeettisissa valmisteissa käytettävät ainesosat voivat olla peräisin luonnosta, tai ne on voitu valmistaa synteettisesti.
Sama ainesosa voi olla peräisin luonnosta tai synteettisesti valmistettu. Saman aineen rakenne ja vaikutukset ovat täysin samanlaiset riippumatta siitä, onko aine peräisin luonnosta vai valmistettu synteettisesti. Luonnosta peräisin olevasta materiaalista voidaan kosmetiikkakäyttöön saada esimerkiksi erilaisia uutteita. Uutteet sisältävät usein monia aineita, ja niissä voi olla enemmän epäpuhtauksia kuin synteettisesti valmistetuissa aineissa.

Luonnonkosmetiikkaa koskee sama lainsäädäntö

Luonnonkosmetiikassa tai luonnonmukaisella kosmetiikalla halutaan korostaa tuotteen ainesosien olevan peräisin luonnosta, tai ainesosien markkinoidaan olevan luonnollisia. Näistä voi syntyä mielikuva, että luonnonkosmetiikkavalmisteet olisivat hellävaraisempia tai turvallisempia kuin ”tavallinen” synteettisesti valmistettu kosmetiikka. Ei voida kuitenkaan yleistää, että luonnollinen tai luonnosta peräisin oleva raaka-aine olisi turvallisempi kuin synteettinen. Ihminen voi yhtä lailla herkistyä kosmetiikan sisältämille luonnon raaka-aineille kuin synteettisillekin ainesosille.
Luonnonkosmetiikalla, luonnonmukaisella kosmetiikalla tai ekokosmetiikalla ei ole olemassa omaa lainsäädäntöä. Sama EU:n kosmetiikka-asetus koskee kaikkia EU-alueen markkinoilla olevia kosmeettisia valmisteita. Tämän lainsäädännön tavoitteena on taata korkeatasoinen ihmisten terveyden suojelu.

Sertifikaatit

Eri järjestöillä on myös omia luonnon- ja ekokosmetiikan sertifikaatteja, joiden vaatimuksissa voi olla eroavaisuuksia. Nämä sertifikaatit eivät perustu kosmetiikkalainsäädäntöön, vaan järjestö itse määrittelee ehdot sertifikaatin saamiselle. Sertifikaatit ovat yritysten vapaaehtoisesti käyttämiä järjestelmiä, joita voidaan noudattaa kosmetiikkalainsäädännön lisäksi. 

Elsan Ekopajan arvot ja inspiraation lähteet ohjaavat tuotekehitystä 

Kun lähdin suunnittelemaan Elsan Ekopajan tuotemallistoa, kokeilin valmistaa tuotteita sekä luonnonkosmetiikka, että kauneus ja elämän värit mielessä. Minusta ne eivät poissulkeneet toisiaan ja näin syntyi reseptejä, jotka hoitavat sekä omaa luovaa mieltäni, että kauneutta ja tuoksuja rakastavia asiakkaitamme.

Kosmetiikan tuoksut

Luonnonkosmetiikan tiukka määritelmä sulkee pois synteettisesti valmistettavat tuoksuöljyt. Tutustuin tuoksujen maailmaan ja minut valloittivat monet eteeristen öljyjen aromit. Eteeriset öljyt valmistuvat luonnon raaka-aineista ja ovat siis alkuperältään luonnollisia. Eteerisillä öljyillä voi myös olla terapeuttisia vaikutuksia, kuten muillakin luonnollisilla raaka-aineilla. Eteerisistä öljyistä ei kuitenkaan löydy raikkaita, marjaisia tai hedelmäisiä tuoksuja, vaan suurin osa kosmetiikan erilaisista tuoksuista muodostuu synteettisesti valmistetuista tuoksuöljyistä.

Mitä tuoksuja Elsan Ekopajan tuotteista löytyy?

Halusin Elsan Ekopajan tuotteisiin kauneutta ja leivoin niihin omaa lapsuuden maisemaani, kasvimaani tuotteita ja kanahulluuttani. Löysin tuoksuyhdistelmiä, joissa raikkaus ja luonnollisuus yhdistyivät, ja siitä syystä Elsan Ekopajan tuotteista löytyy sekä eteerisiä öljyjä, että tuoksuöljyjä. Käytin paljon aikaa myös siihen, että löysin tuoksuöljyjä, jossa ei ollut lainkaan allergeeneja. Eteerisissä öljyissä on aina allergeeneja, ne on lueteltu INCI luettelon loppupuolella. Yleisin tuoksuallergeeni taitaa olla Limonene, jolle yhä useammat ovat herkistyneet. Tällöin allergeenittomia tuoksuöljyjä sisältävät tuotteemme saattavat sopia myös allergisille.

Kosmetiikan värit 

Tuotteissamme on paljon erilaisia raaka-aineita, jotka toimivat sekä hoitavina, että värjäävinä ainesosina. Näitä ovat esim. terva, porkkana, kurkuma, kehäkukka, aktiivihiili ja nokkonen.

Halusin kuitenkin saippuoihimme väriä ja kauniita kuvioita.  On todella inspiroivaa ja jopa meditatiivista valmistaa marmorikuvioituja saippuoita. Raaka-aineiden punnitseminen ja sekoitus, eriväristen massojen pyöräytys ja sujautus on parasta mitä me yrittäjät työssämme koemme. Luonnon värit yltävät pitkälle, mutta niiden pysyvyys on heikkoa, eikä kirkkaita ja raikkaita värejä saa aikaiseksi pelkillä raaka-aineiden väreillä. Käytämme luonnollisia Mica-värejä kuvioihimme. Samoja turvallisia värejä käytetään meikeissä, huulipunista luomiväreihin. Poispestävässä tuotteessa ne ovat lähinnä iloista tunnelmaa ja estetiikka luomassa. Näitä ihania kuviosaippuoita ovat mm. Avanto suolasaippua, Mustikkametsäsaippua sekä Mamman Mansikkamaitosaippua.

 

Lopuksi vastaus kysymykseen, onko Elsan Ekopajan tuotevalikoima luonnonkosmetiikkaa?

Osa tuotteista on, ja osa ei.

 

Jos haluat käyttää pelkästää luonnosta peräisin olevia raaka-aineita sisältäviä tuotteitamme, valitse tästä listasta (24 tuotetta)

Luettelo tuotteista, joiden kaikki raaka-aineet ovat luonnosta peräisin:

Anna siivoussaippua Laventeli

Anna siivoussaippua Natural

Bentoniittisavi

Forest Bath soap Marigold

Forest Bath shampoo Nettle

Forest Bath dish soap

Retkinikkarin tervainen pesupala

Hertta tassut-ja nassutsaippua

Hessu koiran ihoa hoitava palashampoo

Keijukaisen kehäkukkasaippua

Kumpeli suolasaippua

Lätkäsaippua

Lumi suolasaippua

Maisa Koirien palahoitoaine

Nockoinen palashampoo

Pehtoorin terva-olut palashampoo

Pehtoorin tervasaippua

Pepe- 2-in-1 koiran turkkia hoitava palashampoo

Porkkana-kaura kasvosaippua

Pyykkietikka sitrus

Pyykkietikka Laventeli

Sheavoide

Siru Tassuvaha

Sisu Aktiivihiili-suolasaippua

Silkkitipun palahoitoaine

Tässä on lista tuotteista, joissa on luonnon raaka-aineiden lisäksi 1-5% tuoksuöljyä tai mica väriä (9 tuotetta)

Anna siivoussaipua Sitrus (50% tuoksusta on allergeenitonta sitruksen tuoksöljyä, näin varmistetaan sitruksen tuoksun säilyminen saippuanvalmistusprosessin ajan)

Avanto suolasaippua

Mustikkametsäsaippua

Herkkupäiväsaippua

Hunajasuklaa palavoide

Mamman mansikkamaitosaippua

Mimmi-kutun maitosaippua

Nallen hunajasaippua

Silkkitipun palashampoo

Vedetään lopuksi yhteen, mitä Elsan Ekopaja on:

Elsan Ekopaja ei siis ole 100% luonnonkosmetiikkaa. Elsan Ekopaja on kuitenkin hyvin paljon tekijänsä näköinen teos. Maadoittavat, kotimaiset raaka-aineet, pehmeitä ja raikkaita tuoksuja, värejä ja kauneutta. Puhdasta raikkautta tiiviissä paloissa. Ei turhaa vettä, ihoa ärsyttäviä sulfaatteja ja säilöntäaineita. Ei muovijätekuormaa. Kaikki pakkausmateriaalit maatuvia, poltettavia, uudellenkäytettäviä tai 100% kierrätettäviä. Tuotanto ja tuotekehitys on täysin yrittäjien omissa käsissä, kahden sairaanhoitajan ammattitaitoa hyödyntäen.

Tällaisin ajatuksin vien loppuun tämän minityöpäiväni täällä humalaköynnösten alla kanojeni kanssa. Aion jatkaa vielä somepaastoa ensi viikon, mutta vastaan mielelläni tähän blogiin jätettyihin kommentteihin.

Ps. suosittelen kokeilemaan somepaastoa, se tekee aivoille ihmeen hyvää.

Terveisin Mari Tiira, Elsan Ekopajan perustaja ja toimitusjohtaja, sekä saippuanvalmistaja ja tuotekehittäjä. 

Takaisin blogiin

Kirjoita kommentti